Janne Saarioja
Kiviarontie 36
25110 KRUUSILA
044-3489671
Janne Saarioja
Kiviarontie 36
25110 KRUUSILA
044-3489671
07.09.2009 KANNANOTOT ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 07.09.2009 - SSS TÄTÄ MIELTÄ - ANNELI SUOMINEN,kaupunginvaltuutettu KLAUS HEMANUS, varavaltuutettu JANNE SAARIOJA, varavaltuutettu. Salon Seudun Perussuomalaiset ry:n virallinen valtuustoryhmä otti kantaa ajankohtaiseen ohikulkutie linjaukseen jota tällä hetkellä hyvin voimakkaasti ajetaan junttaustoiminnalla läpi Salon kaupungissa. SALON OHIKULKUTIE TARVITSEE AIVAN UUDEN LINJAUKSEN Haluamme Salon seudun perussuomalaisten valtuustoryhmänä julkituoda kantamme Salon On olemassa myös muistikuvia siitä, että monet alueelle rakentaneet saivat vuosien takaisilta päättäjiltä signaalia siitä ,että mikäli moottoritie valmistuu niin tien linjaus tehdään uusiksi. Palometsän-Hakalanpellon linjauksen kohdille voitaisiin aivan hyvin kaavoittaa ja rakentaa uusia asuntoja sekä palveluita ja voitaisiin hyvällä syyllä todellakin puhua kasvavasta ja ekologisesta ”viher-citystä”. Onkin erittäin arveluttavaa, että määrätietoisesti ja yhtäkkiä nopeassa aikataulussa aloitetaan hankkeen runnominen läpi syvimmässä lamassa ja ”suossa” jossa Suomen valtio ja Salon kaupunki valitettavasti parhaillaan rämpii. Mikäli ohitustie joskus rakennetaan niin se on rakennettava sananmukaisesti ohitustieksi kaupungin ohi eikä jo lähes ydinkaupunkialueelle, johon sitä nyt suunnitellaan niin, että hyvin monien ihmisten eläminen ja oleminen tehdään suorastaan epäinhimilliseksi. Mielestämme linjaus pitäisikin muuttaa niin, että tie kulkisi Perniöntien/Kiskontien kautta 110-tieltä kohti moottoritietä. Tällä hetkellä tien rakentamisen perusteiksi ei riitä se, että valtio antaa signaalia siitä että lainarahalla investoiminen pitää pyörät pyörimässä. Onhan ne rahat joskus maksettava takaisinkin ja onko kellään takeita siitä minkälaisessa ajassa lama suoristuu. Hankkeen työllistävä vaikutus lienee myös marginaalinen ja olisiko siitäkään takeita työllistyykö Salon seudulta ihmisiä? Moottoritietä kun tehtiin niin hyvin suuri osa tekijöistä oli Salon seudun ulkopuolelta. Perusteina kuulee myös sen, että matkanteko työhön nopeutuu ja tulee joustavaksi, mutta missä niitä työpaikkoja tulee jatkossa olemaan. Välillä kun tuntuu, ettei siihen Nokian kivijalkaankaan voi enää nojautua, koska se jalkakin on ottanut jo ensikosketuksen saveen vajoamisessa. Joka tapauksessa projektin suunnittelu ja mahdollinen toteutus pitäisi siirtää tulevaisuuteen ja odotella uutta nousukautta. Salon viher-cityn päättäjien pitäisi kaupungin johtajaa myöten keskittää voimavarat ja varojen suuntaaminen ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen lapsista vanhuusväestöön. Huomattavasti vähemmilläkin euroilla saataisiin esim. Salon alueen sivutieverkostoja kunnostettua, vanhusväestön oloja parannettua niin kotona kuin laitoksissa, mikäli on halua ja tahtoa, unohtamatta muitakaan erityisryhmiä jotka usein saattavat jäädä päättäjien ja virkamiesten puheissa pelkiksi korulauseiksi.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 25.07.2009 - SSS TÄTÄ MIELTÄ - JANNE SAARIOJA PALKKAREMONTISSA VENKOILAAN Salossa harrastetaan nykyään venkoilupolitiikkaa, jossa tärkeimpänä motiivina ja yrityksenä tuntuu olevan puolueen ja kaupungin imagon ja julkisivun ylläpitäminen hinnalla millä hyvänsä. Isoksi kysymykseksi näyttää tulevan palkkojen harmonisointi ja sen toteuttamistapa, josta tämän lehden mielipidesivuilla (SSS 16 ja 17.7) kirjoittivat niin kokoomuksen johtavat poliitikot Juha Punta ja Marjatta Hyttinen sekä demarien Antero Leppänen. --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 17.06.2009 -SSS TÄTÄ MIELTÄ - HEIKKI TAMMINEN, Salon seudun PS ISOHÄRJÄNMÄEN ASUNTOLALLE KÄYTTÖÄ Isohärjänmäen soluasuntola ei tuo kaupungille tällaisenaan kuinmenoja tyhjillään olevasta asuntolasta, eikä tarvetta työvoimanasuttamiselle ole näköpiirissä aikoihin. Tilat voitaisiin käyttää viisaasti kaupungin apua tarvitseville. Salon kehitysvammaisten asumispalvelulle näillä tiloilla olisi pienin saneerauksin suurta apua. Salon asumispalvelun esimies Merja Niemi kertoo, kuinka varsinkin asumispalvelulle, ja tilapäishoitoyksikölle olisi kova tarve. Olemme laskeneet, että yksi 12 huoneen yksikkö täyttyisi pian asumispalvelua tarvitsevista kehitysvammaisista. Toinen yksikkö olisi erittäin tarvittu tilapäishoitoyksiköksi, jossa tällä hetkellä on vain neljä paikkaa. Kolmannen yksikön voisi saneerata melko pienin kustannuksin vammaispalvelun toimitakeskukseksi. Myös henkilöstöpula on jo tällaisenaan huutava, joten kaupungin on puututaava myös tähän epäkohtaan. Nämä edellämainitut kolme kehitysvammaisille elintärkeää palvelua ovat asioita, joista emme voi hyvällä omallatunnolla tinkiä. Vammaiset ovat apua tarvitsevia ihmisiä, ja tarvitsevat meitä nyt. Salon kaupunginvaltuustolla on nyt edessään vastuullinen tehtävä, johon jokaisen on yli puoluerajojen tartuttava. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
10.06.2009 -SSS TÄTÄ MIELTÄ - MARIA KIIVERI, Pj, Salon seudun perussuomalaiset Kirjoituksesta käytiin keskustelua yhdistyksen kevät kokouksessa jossa suoritettiin äänestys sen lähettämisestä lehteen. Äänin 12 - 6 sekä 1 tyhjä. Enemmistön äänien perusteella päätttiin kannanotto lähettää SSS:ään joka julkaisi kirjoituksen 10.06.2009. KASTUN TALOA EI PIDÄ PURKAA Viimeisen 30 vuoden ajan idyllisen kauniista Salon kaupungista on tehty vauhdilla sekalaisen näköistä ”pikku-amerikkaa” jossa vauhti ei tunnu taantuvan edes taantuman aikana. Minne on katoamassa se kuuluisa tunnelmallinen viherkaupungin imago, jota on pyritty rakentamaan 2000-luvulla. Iloitsemme Jorma Niemisen innokkuudesta kehittää kaupunkiamme, se on hienoa, mutta Salon Seudun Perussuomalaisten yhdistys toivoisi että, kaupungin päättävät elimet pitäisivät Kastun talon suojelumerkinnän voimassa ja korttelin kehittäminen tapahtuisi Kastun talon henkeä kunnioittaen. Alueen historian pitää näkyä ympäristössä, se on osa meitä ja Saloa. Kehittämis- ja elinkeinolautakunnassa päätettiin äänin 6-6 (varapuheenjohtajan ääni ratkaisi) lähettää kaavamuutos uudelleen valmisteltavaksi tavoitteena suojelumerkinnän poistaminen (SSS 30.05.09). On mielenkiintoista analysoida lehtijutussa mainittua äänestystulosta ja henkilöitä sen takana. Päätös syntyi osapuilleen siten, että liittyneiden pikkukuntien alueilta olevat jäsenet äänestivät purkua vastaan ja Salon keskusta-alueen jäsenet purkamisen puolesta puoluekannasta riippumatta. Olisiko jonkun muunkin kuin puheenjohtajan pitänyt jäävätä itsensä? Käsittääksemme reuna-alueilta olevat jäsenet äänestivät enemmälti asiapohjalta ilman sidonnaisuuksia. Itse Kastun taloon olemme kuulleet toivottavan mm kauppahalli-tyyppistä ja yleisesti ottaen pienyrittäjyyttä tukevaa toimintaa vastapainoksi moderneille, mutta usein kylmäkiskoisille kauppakeskuksille, jotka tukevat enemmänkin monikansallisia suuria yrityksiä sekä erilaisia kauppaketjuja.. Tällaista kauppahallia ei Salossa vielä ole ja uskommekin sille löytyvän suurta kysyntää, niin asiakkaiden, kuin yrittäjienkin tiimoilta. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 09.01.2009 -SSS MARIA KIIVERI
Halikossa Märynummella on jo usean vuosikymmenen ajan toiminut upea psykiatrinen sairaala. Joskus muinoin sairaalassa on ollut jopa 600 paikkaa, nyt paikkoja on enää jäljellä 84, johtuen siitä, että osastoja on siirretty niin Turkuun kuin Saloonkin aluesairaalan yhteyteen. Tähän mennessä Halikon sairaalasta on jo siirretty nuorisopsykiatrian osasto Turkuun ja vanhusten osasto Salon aluesairaalaan. Nuorten kohdalla tämä on todella sääli! Maamme nuoret voivat enenevissä määrissä huonosti, mistä kertoo karua totuuttaan esimerkiksi viime vuosien julmat koulusurmat. Samoin nuorten huostaanotot ja masentuneisuus ovat hälyttävästi lisääntyneet. Nyt kun Salo yhdistyi monen kunnan kanssa, on meillä yhteensä 54 000 asukasta. Mielestäni kaupungin kasvun myötä myös nuorten sekä aikuisten psykiatrisia paikkoja olisi ollut lisättävä sen sijaan että niitä siirretään kauemmas pois kaupunkilaisten ulottovilta.Tällä hetkellä maassamme vallitsee ihme vouhotus avohoidosta, jonka nimissä tehdään vaikka ja mitä. Nyt pyritään siihen, että kaikki varsinaiset psykiatriset sairaalat lopetetaan vuoteen 2015 mennessä ja siirrytään avohoitoon sekä siihen, että psykiatrian osastoja siirretään kunnallisten sairaaloiden yhteytee pienemmissä mittakaavoissa.Nyt maassamme on 4600 psykiatrista vuodepaikkaa ja tavoite on vähentää ne 3000:een.Salossa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jo muutenkin ahtaalle sairaalan tontille keskustaan ollaan rakentamassa lisäsiipeä 12 miljoonalla eurolla. Lisäsiipeen tulisi sitten 80 psykiatrista vuodepaikkaa. Tätä perustellaan juuri tuolla maan yhteisellä tavoitteella vähentää psykiatrisia vuodepaikkoja, sekä Halikon sairaalan kohdalla lisäksi sillä, että siitä on vuosittain ylimääräisiä kuluja käyttämättömien paikkojen vuoksi. Halikon sairaala sijaitsee upeissa maisemissa luonnon keskellä ja luonto sekä luonnon lähellä olemisella on tutkimusten mukaan parantava vaikutus potilaisiin. Enemmin nuo 12 miljoonaa tulisi satsata Halikon sairaalan kehittämiseen ja luoda samalla seudulle lisää työpaikkoja ja varmistua siitä, että apua olisi aina saatavilla sitä tarvitseville ilman jonotusta. Mikäli lapsi, nuori taikka aikuinen haluaa pidempiaikaiseen psykiatriseen hoitoon, joutuu hän useimmiten odottamaan vähintään 2 kuukautta, pahimmissa tapauksissa puolikin vuotta. Näistä edellämainituista asioista johtuen tulee lisää päihdeongelmia ja toki myös taloudellisia ongelmia, jotka tulevat lisäämään maamme masentuneiden määrää.Ne onnelliset jotka saavat pitää työpaikkansa joutuvat tekemään taas monikertaisesti työtä jotta tosiaan saavat pitää paikkansa. Tämä luo osaltaan ylimääräisiä paineita sekä riittämättömyyden tunnetta ja työuupumusta, joka taas aiheuttaa lisää masentuneisuutta ja sairauslomia. Nyt kysynkin onko tämä valtio ihan seonnut? Ihmiset voivat huonosti ja tarvitsevat apua koko ajan enemmään ja enemmän, mitä tekee valtio? Lakkauttaa kaikki psykiatriset sairaalaat ja jättävät avohoidon nimissä ihmiset vaille kunnon apua. Toivonkin tämän kirjoituksen myötä, että ihmisten hälytyskellot alkaisvat soimaan ja vastustaisimme psykiatristen sairaaloiden hävittämistä Suomesta. Tällä autamme apua tarvitsevia! -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 08.12.2008 JANNE SAARIOJA RYHMÄPÄÄTÖKSET TORJUVAT MUUTOSTA Kokoomuksen kunnallisjärjestön pj Tatu Johansson kertoi Tätä mieltä -palstalla 29.11.08 kunta- ja palvelurakennemuutoksen Olen läheltä joutunut seuraamaan erään hoidettavan elämää ja tiedän mistä puhun. Ei sen puoleen, edustamani puolueen molemmat valtuutetut äänestivät myös kyseistä ehdotusta vastaan, mille en voi mitään Itse olisin äänestänyt toisin. Ennen vaaleja lähes kaikki puolueet ja ehdokkaat olivat yhtä mieltä siitä, että heikompia ei jätetä oman onnensa nojaan, vaan kohdennetaan palveluja sinne missä niitä tarvitaan. Näinkö meille täällä aina käy, vaaleista vaaleihin muutosta odotellen? Olen läheltä joutunut seuraamaan erään hoidettavan elämää ja tiedän mistä puhun. Ei sen puoleen, edustamani puolueen molemmat valtuutetut äänestivät myös kyseistä ehdotusta vastaan, mille en voi mitään Itse olisin äänestänyt toisin. Ennen vaaleja lähes kaikki puolueet ja ehdokkaat olivat yhtä mieltä siitä, että heikompia ei jätetä oman onnensa nojaan, vaan kohdennetaan palveluja sinne missä niitä tarvitaan. Näinkö meille täällä aina käy, vaaleista vaaleihin muutosta odotellen? ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
|